Säveltäjä kiteyttää MAA:n estetiikan kahteen sanaan: avoimuus, rosoisuus. Teoksen tekstit ilmentävät ihmisen universaalia käsitystä näkyvästä ja näkymättömästä maailmasta. Rosoisuus viittaa nimenomaan soinnilliseen aspektiin. Pienten kivien ja savipillien mukanaolo antaa teokselle sen ominaissoinnin, maamusiikin. Kuulija, jolla on avoin mieli, löytää teoksesta filosofisia tai uskonnvollisia ulottuuuksia. Äänessä, joka syntyy, kun kahta pientä kiveä lyödään vastakkain, on tosin ihmettä kerrakseen!

The composer links the aesthetics of this work with openness and roughness. The texts express man's universal conception of the visible and invisible world. Roughness refers specifically to timbre. The use of pebbles and clay ocarinas (“clay birds”) give the piece its own peculiar sound, the sound of earth music. The listener who has an open mind to philosophical or religious dimensions will certainly trace them easily enough. Besides, there are wonders to be found even in the sound which emerges from two small pebbles being knocked together!