Through Green Glass is made up of four contrasting movements osasta (Allegro intenso-Pesante-Sostenuto-Energico), which are played attacca. The sharp cuts at the movement divider transfer the listener suddenly to a new atmosphere and sound texture. Only the final movement, Energico, grows organically into its own being, directly from the tranquil Sostenuto movement. Reoccuring rhythm ostinato 13/8 (8/8 + 5/8) is embedded in the genes of all movements. After the climax of the finale, a kind of synthesis is apparent: the heavy chords of Pesante movement make a reappearance; the final bars of the work are indeed a citation from the beginning of the work.

Though the guitar is not Mikko Heiniö's own instrument, this work was born with a guitar on the composer's lap. This lends to the texture being idiomatic, very natural to the guitar, not letting the performer get off easy, though. The fast changes in texture, multiple playing techniques and snappy rhythmic drive with fast arpeggios call for iron-handed guitarist. The title of the work was given after the work was finished. In retrospect the composer says of the title: "[the mental image is] green like the nature, fragile and clear as glass, as light filtered by certain frequences of chromium oxide".
--
Through Green Glass koostuu neljästä keskenään kontrastoivasta osasta (Allegro intenso-Pesante-Sostenuto-Energico), jotka seuraavat toisiaan attacca. Taitteiden rajapintojen jyrkät leikkaukset siirtävät kuulijansa yht'äkkisesti uuteen tunnelmaan ja sointitekstuuriin. Ainostaaan viimeinen Energico-osa kasvaa orgaanisesti omakseen suoraan hiljaisesta Sostenuto-osasta. Teoksen punaisena lankana läpi osien kulkee vääjäämättömästi 13/8 (8/8 + 5/8) -rytmiostinato. Viimeisen osan loppuhuipennuksen jälkeen on synteesin tuntua, kun Pesante-osan raskaat soinnut palaavat ja viimeiset tahdit ovatkin sitaatti teoksen alusta.

Vaikka kitara ei ole Mikko Heiniön oma soitin, on tämä teos syntynyt kitara sylissä. Täten kitaratekstuuri on aina kiitettävän idiomaattista, päästämättä soittajaa silti helpolla. Nopeat tekstuurien vaihdokset, lukuisat soittatavat ja napakka rytminen draivi nopeine arpeggioineen vaativat soittajalta rautaista tekniikkaa. Teos sai nimensä sävellystyön ollessa jo valmis. Näin jälkikäteen säveltäjä on kuvaillut otsikon herättämiä mielikuvia kappaleesta: ”vihreä kuten luonto, hauras ja heleä kuin lasi, kromioksidin tietyille frekvensseille suodattama valo".